*

HYVINVOINTI Yhteiskunnan palvelut vaikuttavat ihmisten hyvinvointiin, josta päättäjät ovat vastuussa. Ihmiset tekevät johtopäätöksiä yhteiskunnan päätöksenteon laadusta.

Kulttuurin merkitys sisäistettävä

Kun tilaisuuksia järjestetään, on tärkeää suunnitella ohjelman sisältöä. Kuopion musiikkikeskuksessa oli 7.9.2017 sosiaali- ja terveydenhuollon alueelle kuuluva aihe, jonka nimenä oli "Kulttuurisen vanhustyön keskustelufoorumi". Aihe kiinnosti, sillä olin ollut 5.9.2017 Kuopion tuomiokirkon seurakuntaneuvoston kokouksen asioita päättämässä.  Seurakunnassa käsiteltävät asiat sivuavat "keskustelufoorumin" aihetta, johon toin sisältöä seurakunnan taholta.

"Keskustelufoorumin" alussa olevassa henkilökohtaisessa esittelyssäni mainitsin myös Kuopion reserviupseereja koskevan "historiateoksen" julkistamistilaisuuden, joka tapahtuma oli Kuopion kaupungintalolla 14.3.2017.  Meillä historiateoksen tekijöillä oli suuri urakka takanapäin. Teoksen tekeminen on aiheuttanut läheisten henkilöiden uhrautumista, jota arvostamme suuresti. Historiateoksen maininta "keskustelufoorumin" alussa on yhteydessä "kulttuuriteemaan".

Aiheeseen liittyen Kuopion kaupungintalolla oli 2.3.2017 "yleisöseminaari", jonka puhuttelevana otsikkona oli: "100 vuotta Suomen itsenäisyyttä." Ohjelman pääotsikot olivat: "Svinhufvud ja Suomen itsenäisyys", "Pioneeriaselaji ja Suomen puolustus", "Hovioikeudet ja Suomen oikeuslaitos", "Eduskunta ja perustuslait" ja "Kansanvaltaa Kuopiossa". Musiikkiesitykset ja päätössanat kuuluivat myös ohjelmaan, kuten "keskustelufoorumissakin" 7.9.2017.

Tilaisuuksista viestitetään tiedotusvälineiden ja erilaisten verkostojen kautta. Vuorovaikutus esitelmien pitäjien ja yleisön välillä lisää "seminaaritapahtumien" ja "keskustelufoorumien" kiinnostavuutta. Oli avartavaa osallistua esitelmiä koskevaan "keskustelufoorumiin". Kysymyksiä on nostettava esiin ja avattava, sillä uusia näkökulmia tarvitaan. On tärkeä suunnittelun kysymys, miten muun muassa seurakunnat ja kunnan yhteisöt toimivat toisilleen sivuavissa hankkeissa.  

Historian "peilauksilla" on merkittävä rooli "kulttuurin" kannalta. Historiaa tarkasteltaessa kuljetaan "tapahtumarastien" kautta ja hahmotetaan kehityksen kulkua. Päätöksiä ja tilanteita on pohdittava huolella. Kun esimerkiksi ulkopolitiikan kohdalla mennään "koetellun ulko- ja turvallisuuspolitiikan kartan mukaan", tavoitteet pysyvät hallinnassa.

Asioiden ollessa Suomessa kunnossa voidaan sanoa, että "juhlavuottaan viettävä maamme seilaa luotettavasti ulko- ja turvallisuuspolitiikan merillä". Taustalla olevat sisäpoliittiset haasteet - "sosiaali- ja terveydenhuolto" - ovat tietenkin myös mielessä. Päätöksenteon on oltava "vuorovaikutteista" ja "selkokielistä", että ymmärrettävyysvajetta ei synny.

Valtakunnan tason päätöksentekoon liittyviä asioita, jotka ovat yhteydessä perustuslakiin, on noussut esille. Johtopäätösten tekemisessä on tärkeää, että päätöksentekoa koskevia pohdintoja huomataan suuresta viestinnän tarjonnasta. Ne saattavat olla juuri tarvittavia näkökulmia tarkastelun kohteena oleviin kysymyksiin. Asioiden nivoutuminen toisiinsa on hahmotettava ja sisäistettävä.

 

Juhlavuoden 2017 terveisin

 

YTT, KT, dosentti Veikko Vilmi

Suomen tietokirjailija

http://www.veikkovilmi.fi

 

Kuopio

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

Tämän blogin suosituimmat

Mainos

Netin kootut tarjoukset ja alennukset